Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!
Kaalimato tutkii Kaalimadon teettämät laajat tutkimukset valottavat suomalaisten seksielämää rehellisesti ja avoimesti.

Yli 10 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kokeilemaan peppuseksiä - näillä vinkeillä eka kerta onnistuu

Peppuseksi kuuluu yhä useamman pariskunnan makuuhuoneohjelmaan ja yli kymmenes suomalaisista on uteliaita kokeilemaan sen harrastamista. Peppuseksissä on kuitenkin erityispiirteensä, jotka kannattaa ottaa huomioon. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti jakaa neuvot, joiden avulla ensimmäisestä peppuseksikokemuksesta kuka tahansa saa nautinnollisen kokemuksen.

Peniksen, sormien ja seksivälineiden työntäminen pepun puolelle voi tuntua ajatuksena salaperäiseltä, tuhmalta ja kiihottavalta. Kaalimato.com selvitti kyselytutkimuksessaan, kuinka kiinnostavana suomalaiset todella pitävät peppuseksin kokeilemista ja kuinka monilla sen salat ovat jo entuudestaan hallussa. Tutkimuksen mukaan yli viidennes (24 %) suomalaisista on joskus kokeillut peppuseksiä.

"Peppuseksi sopii ehdottomasti kaikille, kunhan vain anaalialueen hermotus on kunnossa. Peräaukko lähialueineen on hermotukseltaan hyvin samankaltaista kuin sukupuolielimetkin, jonka vuoksi peppuseksi voi tuottaa suurta seksuaalista nautintoa", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Peppuseksi houkuttaa nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä

Tapoja harrastaa seksiä on lukuisia, ja uusien sukupolvien myötä tabumaisuus seksin ympärillä hälvenee jatkuvasti. Suhtautuminen peppuseksiin on yleisesti ottaen avoimempaa verrattuna esimerkiksi sadomasokismiin, parinvaihtoon tai seksiin julkisella paikalla. Kaalimato.comin tutkimuksesta selviää, että peppuseksiä olisivat valmiita kokeilemaan yli kymmenes (11 %) suomalaisista.

Nuorempi sukupolvi osoittaa selvästi suurinta halukkuutta peppuseksin kokeilemista kohtaan; uteliaimpia ikäryhmiä ovat sekä 18–24-vuotiaat (15 %) että 25–34-vuotiaat (15 %) suomalaiset. Uteliaisuus on varsin suurta niin ikään 45–54-vuotiaiden (12 %) suomalaisten keskuudessa.

"Kaksi-kolmekymppisten asenteet seksiä ja seksuaalisuutta kohtaan ovat olleet hyväksyvämpiä jo nuoresta iästä lähtien, mikä selittää hyvin kyseistä tutkimustulosta. Keski-iässä heräävä kiinnostus peppuseksiä kohtaan saattaa puolestaan kummuta elämänkokemuksen mukanaan tuomasta itsevarmuudesta sekä halusta saada uudenlaista variaatiota omaan seksielämäänsä", Lavikainen arvioi.

Porno vaikuttaa ennakkoasenteisiin

Tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaismiehet (17 %) ovat huomattavasti suomalaisnaisia (4 %) uteliaampia peppuseksin suhteen. Miesten korostunut ja naisten vähäisempi halukkuus harrastaa peppuseksiä juontavat molemmat juurensa pornoteollisuudesta.

"Monet heteromiehet nauttivat anaaliseksistä myös vastaanottavana osapuolena, mutta valitettavan moni mies liittää mieltymyksen seksuaaliseen suuntautumiseen ja asenteet estävät anaaliseksin kokeilemista. Tämän takia monien miesten kiinnostus peppuseksiin tarkoittaa antavana osapuolena olemista. Vastaavasti monet naiset saattavat pelätä peppuseksin olevan kivuliasta, sillä pornossa sen harrastaminen näyttäytyy varsin rajuotteisena", Lavikainen kertoo.

Seksuaaliterapeutti: Näin teet peppuseksikokemuksestasi onnistuneen

  1. Aloita tutustumalla anatomiaan. Peräaukko ja sen lähiseutu muistuttavat hermotukseltaan sukupuolielimiä ja aluetta ympäröivät lihakset ovatkin yhteydessä sukupuolielimiin. Peräaukon toinen sulkijalihas on tahdosta riippumattoman hermoston alainen, jonka rentoutumista säätelevät erityisesti tunteet. Naisella emättimen seinämä on yhteydessä peräsuoleen ja miehen peräsuolen kautta voidaan koskettaa miesten g-pisteeksi kutsuttua eturauhasen aluetta.
  2. Huolehdi esivalmisteluista. Peppuseksiä ennen on hyvä käydä vessassa, jotta suoli on mahdollisimman tyhjä. Halutessaan peräsuolta voi lisäksi huuhdella vedellä. Antavan osapuolen kannattaa leikata myös kyntensä lyhyiksi, jotta ne eivät satuta herkkiä alueita.
  3. Etene hitaasti. Onnistuneen ja nautinnollisen kokemuksen edellytys on rentoutunut ja hyvä olo. Kokemattoman tai kokeneenkaan tutkimusmatkailijan ei siis kannata rynnätä suoraa päätä sisään. Anaalinautintoihin tutustuminen kannattaa aloittaa hyväilemällä ja hennosti painelemalla peräaukon ympäröivää aluetta, jotta vastaanottava osapuoli voi rentoutua rauhassa. Peräaukkoon ei kannata myöskään työntää kovin paksua seksivälinettä tai penistä heti alussa kivun välttämiseksi. Tuntemuksiin kannattaa sen sijaan tutustua sormen tai pienen anustapin avulla. Pidä huolta riittävästä esileikistä, jotta vastaanottava osapuoli on varmasti kiihottunut ennen tositoimiin ryhtymistä.
  4. Huolehdi ehkäisystä ja hygieniasta. Muista, että sukupuolitaudit leviävät myös peppuseksissä. Pitämällä huolen ehkäisystä tilanteessa rentoutuminenkin on helpompaa. Peppuseksin harrastamisen jälkeen on tärkeä huolehtia riittävästä peseytymisestä ennen muihin seksielimiin koskemista, jotta pöpöt eivät aiheuta epätoivottuja tulehduksia.
  5. Käytä aina liukuvoidetta. Peräaukossa ei ole luonnollista kosteutta, joten liukuvoide on välttämätön hankauksen ja ihon rikkoontumisen ehkäisemiseksi. Liukkaat paikat tekevät anaaliseksistä myös huomattavasti nautinnollisempaa. Anaalissa voidaan käyttää mitä tahansa liukuvoidetta, mutta muutama seikka kannattaa silti muistaa; öljypohjainen liukuvoide voi haurastuttaa lateksikondomia, eikä silikonipohjainen liukaste sovi yhteen silikonisten seksivälineiden kanssa. Erityisesti peppuseksiä varten on kehitetty myös paksumpia vesipohjaisia liukuvoiteita.
  6. Perehdy sopiviin seksivälineisiin. Peräaukon anatomian ja sulkijalihaksen toiminnan vuoksi pepussa ei voi käyttää mitä tahansa seksivälinettä. Anaalinautintoihin käytettävissä seksivälineissä tulee olla leveä kanta, jotta väline ei sujahda kokonaan sisään. Anaalissa käytettäviä tappeja ja sauvoja löytyy sekä moottoroituina että moottoroimattomina. Anaalihelmet eli anaalikuulat ovat toisiinsa yhdistettyjä palloja, joiden toiminta perustuu sulkijalihaksen liikkeeseen ja supisteluun. Anatomisesti muotoillut eturauhaskiihottimet on puolestaan suunnattu erityisesti miehen eturauhasen kautta tapahtuvaan nautintoon.

 

Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa. www.kaalimato.com

Kokeilunhalukkuus

Mitä seuraavista seksiin liittyviä asioita olet kokeillut tai olisit kiinnostunut kokeilemaan? (n=1000, %)

Peppuseksi

Kaikki
Olen kokeillut 24 %
En ole kokeillut, mutta olisin kiinnostunut kokeilemaan 11 %
En ole kiinnostunut kokeilemaan 41 %
Olen kokeillut, mutta en pitänyt siitä 9 %
En osaa sanoa 15 %

Mitä seuraavista seksiin liittyviä asioita olet kokeillut tai olisit kiinnostunut kokeilemaan? ’En ole kokeillut, mutta olisin kiinnostunut kokeilemaan’ –osuudet (%) Mies 17 %
Nainen 4 %
18–24 vuotta 15 %
25–34 vuotta 15 %
35–44 vuotta 10 %
45–54 vuotta 12 %
55–64 vuotta 7 %
65–70 vuotta 5 %

 

Näytä lisää
Nämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissäNäissä paikoissa suomalaiset masturboivatTutkimus - joka neljäs suomalainen puhuu tuhmia puhelimessaSuomalaiset ovat kokeilunhaluista seksikansaaParinvaihto kiinnostaa - yli kymmenes suomalaisista kiinnostunut kokeilemaanSuomalaiset innostuivat sitomisen ja piiskaamisen saloistaJoka viides suomalainen on lempinyt julkisilla paikoillaNämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimotSeksi parantaa suomalaisten unenlaatua ja lähes jokainen näkee seksiuniaNämä ominaisuudet tekevät suomalaisesta seksikkään - miesten ja naisten näkemyksissä eroavaisuuksiaVain kolme prosenttia suomalaisista harrastaa seksiä velvollisuudentunnosta - mieltymyksistä ollaan valmiita joustamaanTämä on suomalaisten inhokkiseksiasentoYli 40 prosenttia suomalaisista on yllättänyt jonkun seksipuuhistaLähes puolet suomalaisista kuuntelee musiikkia seksin aikana vähintään silloin tällöinSuomalaisia kiihottaa masturboidessa videot, kuvat, porno sekä mielikuvatSeksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaanKaalimato.com selvitti suomalaisten suosituimmat seksifantasiat - kolmen kimpasta haaveilee jopa yli neljännesKumppanin ammatin viehättävyysVajaa viidennes suomalaisista on toteuttanut omia seksifantasioitaanUskalluksen puute estää suomalaisia toteuttamasta fantasioitaan Suomalaisten toteuttamista fantasioistaItäsuomalaiset ovat tyytyväisimpiä seksielämäänsä, pohjoissuomalaiset toteuttaneet eniten omia fantasioitaanSeksivälineiden omistajilla peitto heilunut pandemian aikana muita suomalaisia useammin Kuka saa ja kenelle annetaan
Näytä lisää
Moi Annu, Olen Bi ja minua on nyt vähän aikaa kiihottanut se että tyttöystäväni yhtyisi minuun Strp-on:lla. Pitäisikö minun kysyä sitä häneltä vai onko se liian outoa?Hei. Olen 35v naimisissa oleva mies jolla on kolme poikaa. Eli onko ihan normaalia että välillä tykkään kun miehet suoraan sanottuna panee mua anaaliin jos vaimoni ei tiedä? Välillä kun olen kotona yksin niin leikin vaimoni dildoilla ja joskun hyvin harvoin vaimonikin tuuppaa mua aanukseen...hei.. mua on monesti alkanut siskoni kiihottaa varsinkin kun se useesti kävelee ja rintsikoissa silloin kun ollaan kaksin kotona,,,molemmat ollaa yli 18 vuotiaita,,saako syyytteen jos siskoni ehdotuksesta kokeillaan harrastaa yhdyntää kaksin.Hei, minulla on sellainen kysymys että vaikka olen seurustellut jo pitkään, niin miksi minua kiinnostaa erittäin pervot fantasiat? kuten "puoläiti,kaverit,tyttöystävän kaverit" siis fantasioissa...Hei Annu! Olen 31 vuotias perheellinen mies näin internetissä videon jossa naiset pissaavat julkisilla paikoilla kaikkien nähden se rupesi kiihoittamaan minua kovasti ja oli pakko tyydyttää itseni.Moi Annu Tykkään masturboita ulkoilmassa onko tämä jotenkin erikoista vai harrastaako muutkin tälläistä on vain jotenkin jännittävää masturboida kivikovaa kalua ulkosalla. Hei Kysymykseni koskee fetissiä. Olen jotenkin fetissoitunut naisystäväni naisellisuuteen.Eniten kiihotun huulipunasta. Rakastan huulipunan tuoksua ja makua ja tietysti punattujen huulien katsomista ja pussailua...Hei!Minulla on erittäin kiusallinen fetissi.Pidän naisten pieruista! Ja tämä koskee kaikkien muiden pieruja kun oman avovaimoni. Monesti esim. kaupungilla ollessani mietin...moi haluaisin et samalla ku panen naista niin joku panisi minua takaapäin onko se normaalia. t jukkaHei..Olen 33 mies ja olen aika kokenutkin seksin suhteen mutta eräseen asiaan haluaisin sinun milelipiteesi..Hei,Annu, olen 47.v mies ja elän ilman parisuhdetta, olen itsetyydyttäjä, pidän siitä todella paljon. Masturboin joskus jopa kolme kertaa päivässä.Ongelmana on nyt kalun varressa tuntuva kipu tai ihon ärsytys... onko takamuksen/perä-aukon nuoleminen normalia käytöstä vai onko se vaan jokin fetissi?
Näytä lisää Annun palsta